Maltilla maisteriksi

Lukioon en ainakaan mene. Tämä oli päällimmäinen ajatus yhteishaun lähestyessä yhdeksännellä luokalla. Selailin ammattikoulujen sivuja ja koitin kuumeisesti löytää sopivan alan. Harrastin ratsastusta aktiivisesti ja kisasin kouluratsastuksessa alue- ja kansallisella tasolla. Omassa pihassakin seisoi kolme kauramoottoria. En kuitenkaan halunnut hevosista ammattia. Harkitsin pitkään lähihoitajaa ja catering-alaa. En millään saanut valittua alaa joka oikeasti kiinnostaisi, joten syksyn tullen huomasin kulkevani kohti lukion ovia. Kolme vuotta lisäaikaa miettiä, mikä minusta oikein tulee isona.

Keväällä 2018 sain kuin sainkin painaa valkolakin päähäni. Kuitenkin ennen tätä juhlintaa vastassa oli taas kauhulla odottamani tapahtuma: korkeakoulujen yhteishaku. Päiviä, viikkoja, ja jopa kuukausia kestävä ahdistus. Mihin ihmeeseen minä oikein haen? Opon tunneista, keskusteluista, yliopistojen esittelyistä tai ammatinvalintatesteistä ei ollut apua. Sain päähäni pienen idea sosionomin opinnoista, jota kohti lähdin kulkemaan. Rämmin SOTELI-esivalintakokeen läpi tuurilla ja sain jopa kutsun pääsykokeen toiseen vaiheeseen. Koulupaikkaa ei kuitenkaan lopulta irronnut. Silloinhan se harmitti, mutta nyt olen oikeastaan aika tyytyväinen asioiden menneen näin.

Äitini kehotuksesta tutkin Eurajoen kristillisen opiston kursseja. Muutama kiinnostava löytyikin hetken tutkiskelun jälkeen. Mietin eri linjojen väillä ja lopulta päädyin hakemaan opiskelemaan perhepäivähoitajaksi. Opiskelu on monimuotoa, joten voisin pitää työpaikkani ja käydä koulua samalla. Yhdeksännen luokan TET-jaksolla olin esikoulussa ja tykkäsin siitä todella paljon. Lasten kanssa oli mukava työskennellä ja lapset tykkäsivät minusta. En vielä varmasti tiennyt, mitä työtä halun tulevaisuudessa tehdä. Pienten lasten kanssa ainakin viihdyin, joten tämä olisi hyvä keino selvittää olisiko se minun alani.

Kävin haastattelussa EKO:ssa ja minut valittiin opiskelemaan perhepäivähoitajan ammattitutkintoon. Ensimmäinen koulupäivä jännitti. En tiennyt yhtään, kenen kanssa tulisin opiskelemaan, sillä pääsykokeessa samaan aikaan kanssani olin vain toisten linjojen opiskelijoita. Ensimmäisen lähijakson aikana kaikki osoittautuivat mukaviksi ja meistä tulikin opiskelun aikana hyviä ystäviä. Opiskelu EKO:ssa on ollut parhain koulumuistoni tähän mennessä. Meillä oli pieni porukka, jolla tulimme hyvin toimeen. Peruskoulussa ja lukiossa ryhmät ovat olleet isoja ja mieleen on jäänyt kasa negatiivisia muistoja. Olin ujo enkä uskaltanut ilmaista ryhmässä mielipidettäni. Tämän opiskeluvuoden aikana olen kasvanut sekä ammatillisesti että ihmisenä. Minusta on tullut rohkeampi ja uskallan tuoda julki mielipiteeni.

Ammattitutkinnon opiskelu yhdessä vuodessa oli ajoittain raskasta. Itse kävin vielä töissä samaan aikaan. Lähijaksoja meillä oli noin joka toinen viikko. Niiden välissä oli itse opiskeltavia asioita ja etätehtäviä. Tehtävät saattoivat tuntua jopa mahdottomilta, jos ne sattui jättämään viimeiseen iltaan. Kaikki tehtävät sain kuitenkin tehtyä ja opettajien arvioiden mukaan hyvinkin. Opiskelu oli osin teoriaa, kuten kehityspsykologiaa ja lainsäädäntöä ja osin taas käytännössä opiskelua. Meillä oli paljon kädentaitoja, askartelua, musiikkia ja ruuanlaittoa. Käytännön opiskelu oli mukavaa vaihtelua teorian rinnalla ja niistä tunneista tuli aina hupaisia. Koululla opiskelun lisäksi meillä oli kaksi koulutussopimusjaksoa. Syksyllä olin perhepäivähoitajalla ja keväällä päiväkodissa. Syksyn jakso keskittyi enemmän perusasioihin, kuten turvallisuuteen, ruuanlaittoon sekä lapsen perushoitoon. Keväällä aiheena olivat lapsen tuen tarve ja monikulttuurisuus. Molemmat jaksot olivat opettavaisia ja kaikki näytöt suoritin hyväksytysti.

Tämän vuoden aikana olen vihdoin myös oivaltanut, mitä alaa haluan opiskella ja mitä työtä tulevaisuudessa tehdä. Tämän kevään yhteishaku ei tuottanut ahdistusta juuri ollenkaan vaan tiesin, minne haen. Nyt takana on jo VAKAVA-koe ja edessä varhaiskasvatuksen opettajan soveltuvuuskoe. Jos koulupaikkaa ei vielä tule, en lannistu vaan haen ensikerralla uudestaan. Kevään koulutussopimusjakso päiväkodissa sai tajuamaan, että se on se ympäristö, jossa haluan työskennellä. Nyt minulla on unelma ja sitä kohti tehdään töitä. 24.5.2019 saan käteeni tutkintotodistuksen ja ensimmäisen ammatin itselleni.

Laura Piirainen, perhepäivähoitajan ammattitutkinnon opiskelija