Ekoelämää

Muutin tammikuussa opiston asuntolaan. Valinta oli kohdallani juuri oikea, sillä olen nauttinut olostani suunnattomasti. Päädyin muuttopäätökseen muun muassa käytännön syistä: taloudellisesti muutto merkitsi rahan säästöä, kimppakyytien kanssa kikkailun vähenemistä ja ylimääräiseen matkustukseen kuluvan ajan pienenemistä. Käytännön syitä merkittävämpänä pidän kuitenkin muita asuntolaelämän mahdollistamia etuja.

Yksi merkittävimmistä muuttoon johtaneista syistä oli Eurajoki. Enkä nyt tarkoita Eurajoki-nimistä kuntaa, vaan itse Eurajokea. Joen läheisyys on nimittäin mahdollistanut aamurutiinieni päivittymisen täysin uudelle tasolle; kylmäaltistus virtaavassa, hyisen kylmässä vedessä hyvän ystävän seurassa takaa päivän onnistumisen.

Avantouinnin lisäksi asuntolan plussiin kuuluu ehdottomasti yhteisöllisyys. Koen eläväni ikään kuin rakkaudellisessa kommuunissa, jossa muita arvostetaan ja tuetaan. Porukalla tulee vietettyä aikaa niin ristikoiden, musisoinnin, pulkkailun, tanssin kuin elokuvienkin parissa.

Opiston stabiilit ruokailuajat vapauttavat huomattavasti aikaresursseja muuhun toimintaan ja ajatteluun. Vapautunutta aikaa on ollut ilo käyttää muun muassa urheiluun, lukemiseen, uusien taitojen oppimiseen, käsitöihin ja yleiseen elämästä nauttimiseen. Elämä antaa, jos ottaa. Kiitos.

-------------- Instagramissani aamun ajatuksia avannolta: @akselisota.alus --------------

EKO:n oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja,
fysioterapian ja hieronnan linjan opiskelija
Akseli Isotalus